3. Monimuoto-opiskelun työtapoja
Monimuoto-opetuksessa käytettävien opetusmenetelmien valintaan vaikuttaa eniten se, millaista osaamista opintojaksolla tavoitellaan ja miten sille asetetut oppimistavoitteet voitaisiin parhaiten saavuttaa. Näitä oppimistuloksia tavoittelemme esimerkiksi rakentamalla ja tekemällä oppimistehtäviä yhdessä (oppimisteoriana mm. yhteistoiminnallinen oppiminen). Ryhmätyöskentelyn, verkkokeskustelujen ja webinaarien avulla voidaan puolestaan harjoitella reflektointi- ja vuorovaikutustaitoja, ongelmanratkaisutaitoja tai yhteisöllisyyttä.
Kun suunnittelet opintojasi ja arvioit niihin tarvittavaa aikaa, muista huomioida sekä itsenäisen työskentelyn vaatima että esim. ryhmätöiden työstämiseen tarvittava aika. Itsenäiseen työskentelyyn kuuluu muun muassa tiedonhankintaa ja oppimistehtävien tekemistä. Oppimistehtäviä on lähes joka opintojaksossa ja ne voivat olla aikaavieviä. Joskus opintojaksoon kuuluu myös ennakkotehtäviä, jotka tehdään ennen opintojakson tai lähipäivän alkua. Ennakkotehtävät ovat erittäin hyvä keino tehostaa oppimista. Niiden avulla voimme lähipäivissä aloittaa jo opitun asian soveltamisella, eikä arvokasta yhdessäoloaikaa tuhlaannu sellaisen opetteluun, jonka olisi voinut tehdä kotona. Olemme kirjoittaneet sinulle muutaman esimerkin tyypillisistä monimuoto-opiskelun oppimistehtävistä ja opiskelun muodoista sekä antaneet joitain vinkkejä niihin liittyen.
- Itsenäinen opiskelu: Opintojakson laajuus ilmoitetaan opintopisteinä ja yksi opintopiste vastaa noin 27 tuntia opiskelijan työtä. Monesti opintojaksoilla on yhdessä tapahtuvaa opiskelua vain alle puolet koko sen edellyttämästä työmäärästä ja loput tunnit onkin varattu opiskelijan itsenäiselle työskentelylle. Ei siis riitä, että merkitset kalenteriisi vain tehtävien palautuspäivät tai ryhmän lähiopetuksen päivät, vaan sinun on hyvä merkitä kalenteriisi myös itsenäiselle työlle varattua aikaa. Itsenäiselle työlle varatut tunnit kertovat sinulle myös hiukan enemmän siitä työmäärästä, joka sinun odotetaan käytettävän vaikkapa tiedonhankintaan tai kirjallisuuden lukemiseen.
- Verkkokeskustelu: Verkossa tapahtuvaan vuorovaikutukseen tottuminen voi vaatia aluksi aikaa sillä vastauksen saaminen verkkokeskustelussa voi kestää muutaman päivänkin verran. Verkkokeskustelua sanotaankin viivästetyksi vuorovaikutukseksi. Verkkokeskusteluissa tapahtuu myös helposti väärinymmärryksiä – elekieli ja äänensävy eivät välity rivien välistä. Kannattaa siis pyrkiä tekstin selkeyteen ja lukea kirjoitus rauhassa läpi ennen sen lähettämistä. Luethan myös huolellisesti muiden kirjoitukset sekä opettajan antamat ohjeet ennen keskusteluun osallistumistasi. Onko tarkoitus perustella mielipiteitä kirjallisuuden tai lähteiden avulla vai onko kyseessä omien mielipiteiden esittäminen? Verkkokeskusteluille asetettuja päivämääriä on ehdottoman tärkeää noudattaa. Viimeisenä mahdollisena päivänä pikaisesti kirjoitetut kommentit eivät ole keskustelemista.
- Oppimispäiväkirja: Päiväkirjan tarkoitus on auttaa sinua seuraamaan omaa oppimistasi ja asioiden omaksumista. Opettaja puolestaan saa palautetta, ovatko opiskelijat ymmärtäneet asiat ja saaneet kokonaiskuvan opintojakson sisällöstä hänen tarkoittamallaan tavalla. Kirjoittaminen perustuu ajatusten päivittäiseen tai viikoittaiseen jäsentämiseen ja muokkaamiseen kirjoittamalla. Toisinaan päiväkirjassa pyydetään miettimään opittua lähdekirjallisuuden avulla, välillä päiväkirja voi olla vapaamuotoisempi.
- Webinaari: on verkkokokousympäristössä tapahtuva oppimistilanne, jossa pystytään samanaikaisesti jakamaan sekä kuvaa, ääntä että esimerkiksi PowerPoint -esityksiä. Keskustelu voi tapahtua videon välityksellä tai chat-seinän avulla. Webinaarit voivat olla myös yhteistoiminnallisia, jolloin pienryhmien työskentely tapahtuu jokaiselle ryhmälle varatussa verkkotyöskentelyhuoneessa. Opettaja ohjeistaa niissä toimimista webinaarin aikana, sinun tehtäväsi on olla aktiivinen kuuntelija ja toimija kuten kaikissa oppimistilanteissa. Toimiva laitteisto sekä verkkoyhteys ovat perusedellytys opiskelijan sujuvalle osallistumiselle webinaareihin, kuten myös rauhallinen oppimisympäristö, joka mahdollistaa tilanteeseen keskittymisen. Joskus webinaareja voidaan myös nauhoittaa, jotta niiden sisältöihin voi palata vielä jälkikäteen.
- Hybridiopetus: tarkoittaa oppimistilannetta, jossa osa opiskelijoista on luokassa opettajan kanssa, osan opiskelijoista osallistuessa opetukseen verkon välityksellä. Myös kaksi ryhmää voivat muodostaa yhteisen oppimistilanteen verkkovälitteisesti. Hybridiopetus on kontaktiopetusta, johon monimuoto-opiskelijat voivat osallistua esim. kotipaikkakunniltaan.
- Kirjalliset tehtävät: Opintojaksoilla ehkä eniten käytetty oppimistehtävä on kirjallinen tehtävä/essee. Lähes aina sinun odotetaan kirjoittavan lähteitä apuna käyttäen ja Jamkin raportointiohjetta noudattaen. Kirjallisia tehtäviä tehdään sekä itsenäisesti, että pienryhmissä.
- Palaute: Opintojesi aikana saat osaamisestasi palautetta esimerkiksi opintojakson opettajalta, ryhmän muilta opiskelijoilta, työelämän asiantuntijoilta tai asiakkailta. Toisaalta opintojaksolla voidaan myös harjoitella palautteen antamista ja ammatillista hyödyntämistä. Palaute voi olla muodoltaan kirjallista, suullista, videoitua, äänitettyä jne. Saamasi palaute on yksi keskeinen osaamisen kehittämisen väline. Opintojakson tehtävien palautteen löydät yleisimmin Moodlesta. Lisäksi sinun antamasi palaute on tärkeää. Jamkissa kerätään myös virallista opiskelijapalautetta sähköisten järjestelmien kautta sekä opintojaksoista että koko koulutuksen kehittämistä varten. Olethan aktiivinen palautteenantaja!
- Vertais- ja itsearviointi: Vertaisarvioinnilla tarkoitetaan toisen opiskelijan tai opiskelijaryhmän oppimistehtävän arviointia. Oppimisen kannalta vertaisarviointi on hyödyllinen työkalu. Arvioijana saat mahdollisuuden oppia arvioitavan työn sisällöllisestä annista ja samalla opit antamaan rakentavaa palautetta. Antaessasi vertaisarvioijana palautetta, pyri syvälliseen, tehtävän tavoitteisiin ja opettajan ohjeisiin pohjautuvaan arviointiin. Palautteen saajana vertaisarviointi tarjoaa yhden lisäpalautekanavan opettajan antaman palautteen ja itsereflektion rinnalle tai tilalle.
- Tentti: Tentti on tilaisuus, jossa näytät omaa osaamistasi, joka on ollut kyseisen opintojakson tavoitteena. Tentti voidaan järjestää niin lähiopetuksessa näyttökokeen kaltaisena tilanteena kuin kirjallisena tehtävänä joko lähiopetuksessa tai verkossa. Verkkotenttiä koskevat samat eettiset ohjeet kuin muitakin tenttitilaisuuksia ja opettajasi kertoo etukäteen mitä materiaaleja tentissä saa olla mukana ja jos ne ovat tentissä ylipäätään sallittuja. Myös Exam-tenttistudio on käytettävissä Rajakadun kampuksella sekä Dynamon kampukselle Turbiini-rakennuksessa tilassa K205 (Piippukatu 3, 2. krs.). Exam- tenttiin ilmoittautumisesta ja tentin tekemisestä on erillinen ohje Elmo-intrassa. Opettajasi kertoo sinulle milloin Exam-tentti on mahdollinen suoritustapa opintojaksolla.
Opettajan rooli monimuoto-oppimisessa
Opettajan tehtävänä on ohjata sekä koko ryhmän että jokaisen opiskelijan oppimista mm. lähiopetuksen, oppimistehtävien, harjoitteluohjausten ja palautteen avulla. Opettaja on opiskelun mahdollistaja, ohjaaja ja valmentaja. Hänen roolinsa on yhtä tärkeä niin monimuoto-opiskelussa kuin päiväopiskelussakin. Yhdellä opintojaksolla voi olla monta asiantuntijaopettajaa, mutta joku heistä on myös opintojaksosta vastaava opettaja. Hänen puoleensa voit kääntyä kaikissa opintojaksoon liittyvissä käytännön asioissa.
Oppimisen kannalta oma roolisi opiskelijana on keskeinen – oppiminen vaatii työn tekemistä ja vastuu omasta oppimisestasi on sinulla. Oppiminen on parhaimmillaan myös hauskaa, me opettajat tuemme ja autamme niin, että sinun olisi mahdollisimman hyvä opiskella. Itseohjautuvuus ja vastuun kantaminen ovat työelämässä tarvittava taitoja, joita myös edellytetään opiskeluissasi.