Kuinka valmistautua videokuvauksiin

Videoiden tuottamisessa tuskaisin ja eniten luovuutta vaativa osuus on ennen kuvauksia, kun pitäisi ideoida ja suunnitella varsinaisen sisältö, videon kertoma tarina tai opetus. Tarkoituksenmukainen käsikirjoitus auttaa hahmottamaan mitä ollaan tekemässä ja helpottaa myöskin työskentelyä mahdollisten muiden tuotantoon osallistuvien tahojen (kuvaaja, leikkaaja) kanssa.

  • Jos toteutat kuvauksen studiossa tilaustyönä, käsikirjoitus kannattaa toimittaa kuvaajalle kuvaustilauksen yhteydessä etukäteen, niin hän ehtii tutustua siihen ja valmistautua kuvaukseen.
  • Jos haluat käyttää teleprompteria, mainitse siitä tilauksen yhteydessä ja toimita käsikirjoituksen yhteydessä myös tarkat vuorosanat.
  • Jos toteutat kuvauksen itsenäisesti esim. jossakin tuberoomeista, käsikirjoitus kannattaa tehdä silti, koska se toimi silloin sinulle itsellesi suunnitelmana ja ohjeena.

Yksinkertaisen käsikirjoituksen voi pukea vaikka taulukon muotoon Wordilla tai vastaavalla kirjoitustyökalulla. Siihen riittää kaksi saraketta, joista toisessa on puhutut vuorosanat, ja toisessa määritellään mitä näkyy (diat, kamerat, kuvakulmat, rajaukset). Tässä linkki mallipohjaan.

Vaatetus

Myös esiintyjän vaatetusta on syytä miettiä ympäristöön sopivaksi. Jos käytät vihreää taustakangasta, älä pukeudu vihreään ellet halua olla näkymätön. Jos esiinnyt mustassa tuberoomissa lightboardin takana, vältä vaaleita vaatteita ja vaatteita joissa on tekstiä. Valkoinen liitu erottuu huonosti vaalean hahmon edessä ja tekstit näkyvät nurinpäin, koska kuva peilataan tallennuksessa horisontaalisesti. Jos käytät Zoomin virtual backgroundia webinaaritiloissa, sininen paita sulautuu siniseen taustaan ja muutut vaatetuksen kohdalla näkymättömäksi.

Tässä vielä kiteytettynä tyypillisen tuotantoprosessin vaiheet:

Yksinkertaisenkin videon tekeminen kannattaa aina ajatella prosessiksi. Olipa tuotettavan materiaalin pituus pari minuuttia tai tunnin pätkä, niin seuraava prosessi kannattaa aina käydä läpi:

  1. Ideointi ja käsikirjoitus. Tässä vaiheessa mietitään mitä videon avulla on tarkoitus oppia, mikä on kohderyhmänä ja niin edelleen. Tapoja toteuttaa idea voi olla lukuisia. Valitun tavan perusteella tehdään käsikirjoitus, vähintään kevyt kuvakäsikirjoitus. Jos kyseessä on screencasting (kuvaruutunauhoitus), (kuva)käsikirjoituksessa kävisi ilmi esimerkiksi otokset, joissa tallennus tehdään.Toisin sanoen kohdat, joissa tallennus laitetaan pauselle ja vedetään henkeä sekä valmistaudutaan seuraavaan otokseen ja sen sisältöön.
  2. Kuvaus. Suoritetaan kuvaukset edellä tehdyn suunnitelman mukaan.
  3. Editointi. Esimerkiksi poistetaan pieleen menneet pätkät, lisätään alku- ja lopputekstit, yhdistellään eri otokset jos niitä on ollut useampia.
  4. Julkaisu ja jakelu. Ladataan materiaali sovitulla alustalla ja huolehditaan, että kohdeyleisö löytää sen.