Tapoja tuoda uutta tietoa artikkeleihin

Opinnäytetyön pohjalta julkaistavan artikkelin on sisällettävä uutta tietoa, riippumatta artikkelin julkaisukanavasta. Usein ajatellaan, että uutta tietoa olisi hyvä olla noin 30-50% julkaisusta. Kuitenkin jokainen julkaisukanava päättää itsenäisesti siitä, millaisia artikkeleita he julkaisevat.

Uusi tieto nähdään usein uusina tuloksina, joita syntyy kun aineisto analysoidaan uusilla menetelmillä tai uusilla näkökulmilla. Tämän lisäksi uutta tietoa voi syntyä myös muilla tavoin. Ajattelun tueksi voit hyödyntää esimerkiksi seuraavia (SOLO ja BLOOM-taksonomioiden pohjalta syntyneitä) ideoita:

  1. Tulosten vertailu muihin samankaltaisiin tutkimuksiin tai alan trendeihin
  2. Eri osa-alueeseen keskittyminen, esimerkiksi painotetaan käytännön sovelluksia teoreettisen työn sijaan tai poraudutaan johonkin tiettyyn tulokseen ja sen hyödyntämiseen tai esitellään innovatiivista menetelmää.
  3. Päivitetään artikkeli uusilla tiedoilla tai tapahtumilla, joita on tullut ilmi opinnäytetyön valmistumisen jälkeen
  4. Kytketään tulokset alan ajankohtaisiin ongelmiin
  5. Otetaan mukaan esimerkkitapauksia, jotka täydentävät alkuperäistä tutkimusta
  6. Lisätään kansainvälinen näkökulma esimerkiksi vertaamalla tuloksia muihin maihin
  7. Esitetään tarkempia suosituksia, työkaluja tai johtopäätöksiä, joita ei voitu sisällyttää opinnäytetyöhön
  8. Pohditaan tutkimuksen vaikutuksia pitkällä aikavälillä
  9. Liitetään opinnäytetyön tuloksia osaksi laajempaa kokonaisuutta, kuten monialaisempaa keskustelua tai useiden eri tutkimusten synteesiä
  10. Kehitetään konkreettisia toimintamalleja tai ratkaisuja perustuen opinnäytetyön tuloksiin
  11. Hyödynnetään tarinankerrontaa tai selkeämpiä esimerkkejä havainnollistamaan tuloksia
  12. Esitetään tulokset uudella tavalla, esimerkiksi visualisoinnit, kaaviot tai graafiset esitykset, jotka eivät mahtuneet opinnäytetyöhön

Riikka Ahlgren 11.9.2025