Maksut, joilla maksuaikaa yli vuosi
Yritysasiakkaan laskuttaminen
Asiakkaiden kirjanpito-ohjelmat eivät usein taivu siihen, että yhtä laskua maksettaisiin useammassa erässä eri vuosina. Kun laskutetaan useamman vuoden kestävää koulutusta, yritysasiakkailta laskutetaan aina vain kyseisen vuoden koulutusmaksu.
Tehdään siis samalle asiakkaalle samasta aiheesta lasku useammassa erässä (= jokaisesta erästä oma tuotteensa ja näistä oma laskunsa) vuosittain ja laskulle näkyviin monesko erä on kyseessä. Tämä siksi, että Jamkin ja asiakkaan kirjanpitoon tulot/menot kirjautuvat automaattisesti oikealle vuodelle.
Yksityishenkilön laskuttaminen
Yksityishenkilöille osoitetuissa koulutusmaksujen laskuissa tuo vuosittainen laskutus olisi myös suositeltavaa. Ongelmaksi muodostuu muuten maksujen seuranta. Jos virallinen eräpäivä laskulla on lähes kahden vuoden päässä, niin kirjanpidon järjestelmä huomioi ainoastaan tämän, vaikka opiskelijan kanssa olisikin sovittu kuukausittaisesta lyhentämisestä.
Eli jos esim. opiskelija maksaa kolme ensimmäistä erää sovitusti ja jättää loput yhdeksän maksamatta, niin hän saa tästä maksukehotuksen vasta, kun viimeisen erän eräpäivä on ylittynyt. Tarkoitushan kuitenkin on, että opintoja voi jatkaa vain, jos maksut ovat kunnossa.