4.2.1 Johdanto-osa
Johdanto orientoi lukijan opinnäytetyön aiheeseen ja virittää lukijan kiinnostuksen. Johdannossa kuvataan aiheen valinnan tausta, näkökulma ja perustelut, voidaan mainita aikaisempia tutkimuksia, kohdennetaan tutkittava alue, esitellään toimeksiantaja sekä muotoillaan tehtävä ja tavoite. Johdannossa voidaan perustella aiheen ajankohtaisuutta, tärkeyttä ja merkitystä myös kestävän kehityksen kannalta. Kuvaile lisäksi opinnäytetyön tuomaa hyötyä työelämälle. (Ks. kuviota 2.) Mikäli johdannosta tulisi laaja, tutkimusasetelman kuvaus esitetään toisessa pääluvussa (ks. lisää Kananen 2015).

Tiivistelmä ei korvaa johdanto-osaa eikä päinvastoin. Johdanto on myös työn ensimmäinen luku, ja sillä voi olla alalukuja. Johdannolle on suositeltavaa keksiä omasta aiheesta nouseva, aiheeseen paremmin johdatteleva otsikko kuin ”Johdanto”. (Ks. esim. Luukka 2012; Hirsjärvi ym. 2010, 254–258.)
Esimerkkejä opinnäytetyön johdannosta:
Logistiikan opinnäytetyön johdanto
Projektijohtamisen opinnäytetyön johdanto (YAMK)