Linjaukset opetuksen aikataulujen suunnitteluun

Hyväksytty koulutuksen johtoryhmässä 4.6.2026

Yleisperiaatteet opetusten aikataulujen suunnitteluun ja tekemiseen, jotta prosessia saadaan selkeytettyä ja tehostettua. Linjauksilla mahdollistetaan optimointia ja AI-lukujärjestyksen käyttöönottoa tulevaisuudessa.

Linjausten pohjalta työjärjestysten tekijät laativat opetuksen aikataulut vuosikellon mukaisesti ilmoitettujen tarpeiden pohjalta. Esihenkilöt huolehtivat, että linjauksia noudatetaan.

Alimpana on aikarasteri, jonka mukaan opetukset suunnitellaan

Yleiset aikataulut

  • Opetusaika on ma–pe klo 8.00–20.15 (perjantaina voi loppua jo klo 16.00), poislukien yksiköiden kokousajat.
    • Opetus on suositeltavaa päättyä arkisin viimeistään klo 18.00 mennessä, jos kyseessä on päiväopetus (huom. Iltalisät), poikkeuksena monimuotoryhmät, mukaan lukien verkkototeutukset.
  • Lauantaiopetus keskitetään pääkampukselle ravintola- ja vahtimestaripalveluiden sekä kirjaston palveluiden vuoksi (poikkeuksena IT:n opetus Lutakon labraverkossa sekä HYVIn erikoistilat).
    • Viikonloppuopetuksen järjestämisessä on huomioitava työhyvinvointi ja palautuminen ennen seuraavaa opetusta sekä kohtuullisuus, ettei yksi ja sama opettaja opeta jatkuvasti viikonloppuisin, ellei tästä ole erikseen sovittu.
  • Lukukauden kesto ilmoitetaan erikseen, ja opetus pyritään sijoittamaan tasaisesti koko lukukaudelle (poikkeuksena vain yhden jakson kestävät sekä intensiivitoteutukset)

Opetuksen tarpeiden ilmoittaminen

  • Opettaja/kouluttaja on vastuussa opetuksen pedagogisesta perusteista ja opetuksen tarpeista
  • Opettaja/kouluttaja ilmoittaa opetuksen tarpeet työjärjestysten tekijöille ainoastaan Pepissä Rytmitys- ja tilatarpeet ja ajoitus -välilehdellä. Tarpeet ilmoitetaan ensisijaisesti rakenteisesti Lisää rytmitys ja tilatarpeet -painikkeella tai vaihtoehtoisesti sanallisesti Lisätietoa lukujärjestyksen suunnittelijoille -tekstikentässä.
    • Sähköpostiviestejä tai muita tiedostoja ei enää huomioida
  • Rytmitys- ja tilatarpeet maltillisia opetuksen järjestämiseen, ne ovat tarpeita.
  • Työjärjestykset tehdään ensisijaisesti opiskelijaryhmien näkökulmasta.
    • Lähtökohtaisesti toteutuksen tarpeita: kontaktien määrät ja kestot, tilatarpeet, onko samalla viikolla ensin teoriaa ja sitten esimerkiksi erikoistilan tarve, ajankohdat.
    • Keskellä päivää ei webinaaria, koska opiskelijoiden on hankala löytää tilaa sen seuraamiseen kampuksella.
    • Jos päivän aikana pitää vaihtaa kampusta, huomioitava riittävät siirtymäajat.
    • Poikkeuksista pitää sopia esihenkilön kanssa. Esihenkilö ilmoittaa näistä ko. lukkarintekijöille.
  • Työjärjestysten tekijät laativat työjärjestykset opettajien ilmoittamien tarpeiden pohjalta parhaaksi katsomallaan tavalla

Sovitut aikataulut

  • Vuosikellon mukaisista aikatauluista on pidettävä kiinni
    • Jos toteutuksen tarpeet tulevat myöhässä, niitä ei huomioida.
    • Jos toteutuksen tarpeita muutetaan deadlinen jälkeen, niitä ei huomioida.
    • Opettajan vastuulla on aina tarkastaa opetuksen aikataulu -ehdotukset joka viikolta. Opettaja kertoo muutostarpeista ilmoitettuun tarkastusajankohdan päättymispäivään mennessä. Tämän jälkeen työjärjestyksiä viimeistellään, kunnes ne julkaistaan sovittuna päivänä. Julkaisun jälkeen opiskelijat näkevät opetusten aikataulut ja pääsevät suunnittelemaan omaa opiskeluansa ja ilmoittautuvat toteutuksille. Tarkistuksia ja muutoksia ei voi alkaa tehdä vasta siinä kohtaa, kun opetusten aikataulut on julkaistu.
    • Tentit ja muut poikkeavat kontaktikerrat ilmoitettava muiden tarpeiden yhteydessä. Jos tenttitarve tulee vasta lukukauden aikana, ei voi olettaa, että sen saa juuri sille ajankohdalle ja tilaan, missä kontaktit olleet, vaan sille katsotaan se ajankohta ja tila, mikä on vapaana.
  • Opettajan/kouluttajan vastuulla on ilmoittaa, jos opetus perutaan. Opettajan/kouluttajan tai koulutuskoordinaattorin on poistettava varaus Pepistä. Tällöin tila vapautuu muiden käyttäjien käyttöön. Lisäksi opiskelijat saavat tietää, että tunnit on peruttu, koska ne eivät näy kalenterissa. Ajantasaiset varaukset vaikuttavat myös muuhun kampuksen toimintaan.